Suomalaisuuden järjestölinnake

Suojeluskuntajärjestö oli aikanaan näkyvä ja keskeinen osa suomalaisuutta. Parhaimmillaan järjestöön kuului yli 120 000 jäsentä. Yhdessä sisarjärjestönsä Lotta Svärdin kanssa ne muodostivat maan suurimman ja kattavimman järjestöparin, joka näkyi laajasti koko yhteiskunnassa.

Suomen pelastus

Suojeluskuntien ja Lotta Svärd-yhdistysten tekemällä työllä oli keskeinen, ellei jopa ratkaiseva merkitys talvi- ja jatkosodan torjuntavoittojen saamisessa ja Suomen pelastumisessa Neuvostoliiton miehitykseltä. Suojeluskuntajärjestö vaikutti myös erittäin voimakkaasti suomalaiseen urheiluun, kulttuurin, politiikkaan sekä poikaosastojensa kautta lasten ja nuorten kasvatukseen.

Suojeluskuntajärjestö perustettiin virallisesti vuoden 1918 asetuksella suojeluskunnista. Tässä asetuksessa määriteltiin ensimmäistä kertaa virallisesti ne kriteerit, joiden tuli täyttyä mikäli tietty henkilö toivoi pääsevänsä suojeluskuntalaiseksi. Keskeisiä jäsenyyden ehtoja olivat vapaaehtoisuus, ikärajan täyttyminen ja halu ylläpitää vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää.

Vainotien vartijat

Viipurin Suojeluskuntapiirin kehityskulku alkoi lakien ja asetusten viitoittamaa tietä hyvin vaatimattomissa oloissa, kuten ensimmäinen piiripäällikkö Aarno Karimo (1886-1952) kertoo:

"Muistaakseni lokakuun 26. p:nä (1918) määräsi sotaministeri tämän kirjoittajan Viipurin läänin I:n kutsuntapiirin sotakomissaarion apulaiseksi suojeluskunta-asioita varten. Ilmoittauduin sotakomissaariolle, jona toimi vanha ja herttainen ent. Suomen rakuunarykmentissä ratsumestarina palvellut eversti von Tobiesen. Eversti osoitti työhuoneekseni pienen nurkkahuoneen, jossa oli kalustona pöytä, kolme tuolia, kaappi täynnä vanhoja papereita, mustepullo ja kynä. Jos mitä tarvitsi puhtaaksi kirjoittaa, auttaisi neiti seinän takana. Virka-aika oli noin kaksi tuntia päivässä ja palkkaa, koska toimi oli sotaministeriössä suunniteltu sivutoimeksi, kokonaista 500 markkaa kuussa. Matkojen ei arveltu tulevn kysymykseen ja siksi ei niitä varten oltu suunniteltu matkarahojakaan, selitteli eversti.

Montako suojeluskuntaa kutsuntapiirin alueella oli? - Jaah, piru niistä selvän saakoon, sanoi eversti, taitaa niitä olla vähän joka kylässä. -Ne pitäisi nyt ensi töiksi sortteerata ja selvittää ja sitten pitäisi niille nimittää päällikötkin, joista ei myöskään ollut mitään tolkkua. Joku oli toimeen valittu, joku ruvennut oman vaalinsa perusteella ja useimmista ei ollut mitään tietoa. Ehdotin everstille, että kaikkien suojeluskuntien edustajat manattaisiin kokoukseen Viipuriin, jotta saataisiin selkoa asiasta. Tähän eversti suostui.

Tulipa samassa sähkösanoma sotaministeriöstä. Rauha oli siihen aikaan vielä hyvin hatarissa kantimissa, boslheviikkihyökkäykset jokapäiväisiä - sotatilahan vallitsi - ja vihollishyökkäyksen varalta tarvittiin miehiä. Sotaministeri halusi siis sähköteitse kiireellisen vastauksen kysymykseensä, montako suojeluskuntalaista kutsuntapiirissä oli. -Tuolla kaapissa on joitakin paikkansapitämättömiä luetteloita, mutta niihin ei huoli luottaa, sanoi eversti, kysyessäni miehistövahvuutta. -Sähköttäkää arvionne mukaan.

Sähkötin olevan neljä ja puoli tuhatta - luultavasti. Tämä oli ylen rohkea otaksuma, kun saman kuukauden alkupuolella Viipurin suojeluskunnassa ei ollut kuin 74 miestä. Uskoin maaseuduilla olevan enemmän vapaussodan peruja ja - liittyihän miehiä tarvittaessa. Iltapäivällä soitettiin sotaministeriöstä ja tiedusteltiin, oliko niillä 'luulluilla' puoliviidellätuhannella myöskin aseet. Kysymykseen ei voitu vastata muuten kuin: 'Toivottavasti on.' Ei näet ollut aseistakaan luetteloa."

Ankeasta alusta huolimatta päästiin nopeasti vauhtiin ja jo marraskuussa 1918 oli suojeluskuntien toimialueet määritelty, paikallispäälliköt nimitetty ja ensimmäiset harjoitukset aloitettu. Syksyn aikana kutsuntapiiri jaettiin 39 alueeseen. Pian kuitenkin joitain alueita erotettiin ja liitettiin rajakomendantin alaiseen Venäjän ja Suomen rajamaahan. Seuraavat 33 suojeluskuntaa jäivät kutsuntapiirin sotakomissaarion alaisiksi: Viipurin, Talin, Säiniön, Tienhaaran, Uuraan, Nuijamaan, Johanneksen, Säkkijärven, Lavansaaren, Seiskarin, Haminan, Suursaaren, Tytärsaaren, Haapasaaren, Kotkan, Vehkalahden, Kymin, Pyhtään, Virolahden, Miehikkälän, Sippolan, Lappeenrannan, Lappeen, Kouvolan, Kymin tehdasyhdyskunnan, Taipalsaaren, Savitaipaleen, Luumäen, Lemin, Suomenniemen, Heinjoen ja Valkjärven suojeluskunnat.

Marraskuussa 1918 Viipurissa pidetyssä suojeluskuntien edustajien kokouksessa päätettiin mm. harjoituskoulun perustamisesta Viipuriin.  Joulukuun 15. päivänä pidetyssä toisessa kokouksessa valittiin suojeluskunta-asetuksen mukaisesti piiriesikunta. Tähän tulivat valituiksi ev A. Aminoff Viipurista, ev ltn V. Bergh Kotkasta ja rehtori A. Th. Sahlgren Lappeenrannasta sekä varajäseniksi ev ltn O. V. Lucander ja ins. ltn Kyösti Kehvola, molemmat Viipurista.

Kun helmikuun 14. vuonna 1919 annettiin uusi suojeluskunta-asetus, määrättiin sen 6. pykälässä, että valtakunnan jakaa hallitus suojeluskuntain ylipäällikön esityksestä tarpeelliseen määrään suojeluskuntapiirejä. Tällöin syntyi Viipurin suojeluskuntapiiri. Piiripäälliköksi nimitettiin Aarno Karimo. Hänen lisäkseen oli piirin virastossa kaksi toimihenkilöä: asemestari ja kanslisti. Vuoden loppuun mennessä työntekijöiden määrä kasvoi ja käsitti edellisten lisäksi myös piiripäällikön apulaisen, adjutantin, lääkärin, talouspäällikön, taisteluvälineosaston hoitajan, kiertävän harjoittajan, toisen kanslistin, kaksi aseseppää ja kaksi lähettiä. Käyttöön oli myös saatu piiriesikunnalle oma huoneisto.

Huhtikuussa samana vuonna yhdistettiin erinäisten vaiheiden jälkeen Viipurin piiriin myös entisen Rajamaan suojeluskunnat, joita olivat: Koivisto, Kuolemajärvi, Uusikirkko, Terijoki, Kivennapa, Muolaa, Rautu, Metsäpirtti, Valkjärvi ja Sakkola. Vastaavasti Viipurin Suojeluskuntapiiristä erotettiin muodostettuun Kyminlaakson suojeluskuntapiiriin Kotka, Hamina, Valkeala, Sippola, Vehlakahti, Miehikkälä, Pyhtää, Kymi, Virolahti, Suursaari, Tytärsaari ja Haapasaari. Samalla Suomenniemi siirrettiin Mikkelin piiriin.

Seuraavat suojeluskunnat, jotka olivat aluksi kuuluneet Sortavalan piiriin, liitettiin nyt Viipurin suojeluskuntapiiriin: Joutseno, Jääski, Antrea, Ruokolahti, Rautjärvi, Kirvu, Kaukola, Räisälä, Käkisalmi, Pyhäjärvi ja Vuoksela. Vasta vuonna 1921 liitettiin Sortavalan piiriin kuulunut Hiitola Viipurin piiriin. Näiden muutosten jälkeen Viipurin Suojeluskuntapiiri oli saanut sen kokonaisuuden, jona se säilyi talvisodan rauhaan saakka. Sotavuosien jälkeen niin Suojeluskunta- kuin Lotta-järjestö sekä lukuisat muut isänmaalliset ja maanpuolustukselliset yhteisöt kokivat saman kohtalon ja määrättiin 1944 välirauhansopimuksen artiklan 21 mukaisesti lakkautettaviksi Neuvostoliiton vaatimuksesta.

Suojeluskuntapiirin vuosipäivä

Varsinaista syntymäpäivää on edellä kerrottu ymmärtäen Viipurin Suojeluskuntapiirille vaikea antaa. Suojeluskuntapiirien muodostumisen pohjana oli myös vapaussodan aikainen Karjalan sotilaspiiri, joka sekin huhtikuussa 1918 jaettiin kahtia mutta jotka piirit jäivät väliaikaisiksi. Elokuussa 1918 annetussa suojeluskunta-asetuksessa esiintyy ensi kerran sana suojeluskuntapiiri. Tuolloin synnytetyt suojeluskuntapiirit eivät kuitenkaan vielä olleet itsenäisiä, vaan kutsuntapiireihin kytkettyjä.

Vainotien vartijat-teoksessa, johon edellä mainittu teksti pohjaa, aprikoidaan, että piirin syntymäpäivä voisi olla 14.2.1919, koska silloin luotiin kutsuntapiiristä erotettu, joskin alueellisesti nykyisestä poikkeava, Viipurin Suojeluskuntapiiri. Teksti jatkuu kuitenkin kertoen, että Viipurin suojeluskuntapiirin piiriesikunta esitti Yliesikunnalle vuonna 1938, että vuosipäiväksi vahvistettaisiin 22.1., jona päivänä 1918 maalaissuojeluskunnat saapuivat Viipuriin. Kirjan aprikointi jatkuu: Vaikka tuo venäjänsaarelaisten päivä ei liity varsinaisesti vasta myöhemmin syntyneen Viipurin Suojeluskuntapiirin historiaan, on se asiallisesti sopiva piirin vuosipäiväksi siksi, että silloin piirin alueen suojeluskunnat ensi kerran ryhtyivät aktiiviseen toimintaan, jonka merkitys tuli suureksi vapaussodan ja siten koko maamme historiassa.

Viipurin kaupungista 24.-29.4.1918 punakaartin ja valkoisten välillä käyty taistelu oli vapaussodan viimeinen suuri taistelu päättyen valkoisten vallatessa Viipurin. Linkki Wikipedian sivulle aiheeseen Viipuri Suomen vapaussodassa 1918.

Perinnekilta ei ole vielä päättänyt vuosipäivästä. (20.1.2026)

Piiriesikunnan jäsenet 

Suojeluskuntapiirin piiripäällikkönä toimivat Aarno Karimo 1919-1925, eversti Urho Sihvonen 1925-1938 ja eversti Jussi Sihvo 1938-1940.

• Aarno Karimo (vuoteen 1906 Hasselqvist; 1882-1952) kirjailja, taidemaalari, piirtäjä, runoilija ja upseeri. Hänen tunnetuin teoksensa on eeppinen ja kansallismielistä mystiikkaa sisältävä Suomen historian neliosainen kuvaus Kumpujen yöstä (1929–1932), jonka hän sekä kirjoitti että kuvitti. Karimo osallistui vapaussotaan valkoisen armeijan upseerina ja toimi myöhemmin Viipurin suojeluskuntapiirin päällikkönä sekä suojeluskuntajärjestön lehden Hakkapeliitan ensimmäisenä päätoimittajana.

• Urho Koitto Sihvonen (1894-1954) jääkärieversti. Sihvonen aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Tiensä vei kuitenkin 1916 jääkärikoulutukseen Saksaan, jonka koulutuksen aikana hän toimi myös värväystehtävissä Suomessa peitenimellä Oravanpoika. Sihvonen komennettiin 1917 Nurmekseen kouluttamaan alueen suojeluskuntia. Hän toimi 1918 Venäjänsaaren retkellä komppanian päällikkönä, myöhemmin pataljoonan komentajana, vapaussodan jälkeen komppanianpäällikönä Karjalan kaartin rykmentissä. Hän osallistui Aunuksen retkikuntaan 1919. Marraskuusta 1919 hän toimi päällikkönä Viipurin suojeluskunnassa ja joulukuusta 1925 Viipurin suojeluskuntapiiriissä. Sihvonen erosi suojeluskunnasta ja astui armeijan palvelukseen 1938.

  Talvisodan alkaessa Sihvonen komensi Jalkaväkirykmentti 28:aa torjuen Taipaleen rintamalla ensimmäiset vihollishyökkäykset miestensä kanssa erittäin raskaiden taisteluiden jälkeen. Hänet siirrettiin 1. prikaatin komentajaksi talvisodan loppuun, myöhemmin Jääkäriprikaatin komentajaksi ja edelleen tarkastajaksi Suojeluskuntain Yliesikuntaan josta Kotijoukkojen esikuntaan. Jatkosodan puhjettua Sihvonen toimi Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajana, tehtävän aikana jonkin aikaa piiripäällikönä Itä-Karjalan sotilashallinnon esikunnassa.  Jatkosodan loppuessa hän oli sotilasläänin komentaja ja Hämeenlinnan varuskunnan päällikkö.

• Johannes (Jussi) Sihvo (käytti Saksassa peitenimeä Sicher, 1892-1949) jääkärikenraalimajuri. Sihvo oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri, joka osallistui vapaussotaan joukkueenjohtajana jääkärijoukoissa ja heimosotiin Aunuksessa ja Pohjois-Inkerissä. Talvisodassa hän hankki kannuksiaan Ryhmä Sihvon komentajana ja jatkosodassa 10. divisioonan komentajana. Johannes Sihvo oli yksi neljästä Sihvon jääkäriveljeksistä: vanhin veli oli kahdesti puolustusvoimien johdossa ollut jääkärikenraali Aarne Sihvo, toiseksi vanhin Johannes, kolmantena säveltäjä ja jääkärivänrikki Sam Sihvo sekä nuorin jääkärikapteeni Ilmari Sihvo.

Piiriesikunnan jäseninä ehtivät kirjan Vainotien vartijat käsikirjoituksen painoon mennessä (ilmestyi 1939) toimia seuraavat henkilöt: (nimi- ja tittelilyhenteet kirjan mukaiset)

• ev. A. Aminoff 1918-1922

• ev. luutn. V. Bergh 1918-1919

• maist. A. Th. Sahlgren 1918-1920

• ev. luutn. O. V. Lucander 1919-1920, varades. 1918 ja 1921-1924

• ins. Kyösti Kehvola varajäs. 1919-1920

• luutn. Toivo Seitsonen 1919-1920

• kauppaneuvos E. V. Sellgren 1921-1924, varajäs. 1919-1920

• presidentti P. E. Svinhufvud 1921-1931

• ins. Taavi Siltanen

• kunnallisneuv. J. A. Lithén 1925-1933, varajäs. 1919-1924

• maaherra L. Kr. Relander 1922-1925

• pankinjoht. Hannes Saarinen 1923-1933

• maanvilj. Alb. Manner 1925-1931

• metsänhoit. Henry Hackman 1934, varajäs. 1925-1933

• agron. Valter Brotherus varajäs. 1925-1930

• vuorineuv. V. A. Kotilainen 1933-1938

• agron. E. A. Tuomivaara 1932-1938

• pankinjoht. Väinö Väisälä varajäs. 1934-1938

• apteekin omist. E. Balthasar varajäs. 1934

• kansanopiston joht. V. Kaasalainen 1935-1938

• maamieskoulun joht. Fr. Pietilä varajäs. 1935-1938

Tasavallan päämiehet

Pehr Evind Svinhufvud oli aktiivinen Viipurin Suojeluskuntapiirin piiriesikunnan jäsen vuodesta 1921 pois lukien vain vuodet 1931-1938, jona toimi tasavallan presidenttinä. Hänet kutsuttiin suojeluskuntapiirin kunniajäseneksi vuonna 1925. Svinhufvudin lisäksi myös toinen tasavaltamme päämies, Lauri Kristian Relander toimi Viipurin läänin maaherrana ollessaan suojeluskunnan piiriesikunnassa vuodet 1921-1925. Myös Relander erosi tuosta tehtävästä vastaanottaessaan tasavallan presidentin toimen.
 

Perinnetyön aika

Viipurin Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-piirin perinnekilta ry perustettiin 8.2.1993. Sen alkuaikojen toiminta oli vireää ja sen punamustan vaakunakilven sekä lipun alle kerääntyi aimo joukko tuolloin vielä elossa olleita sotasukupolven edustajia ja asiasta kiinnostuneita viipurilaistaustaisia sekä muita isänmaallisia, nuorempia henkilöitä.

Kolmenkymmenen vuoden aikana yhdistyksen toiminta on ollut vapaaehtoistyön lainalaisuuksien mukaisesti kuitenkin vaihtelevaa ja toiminnan sammutti lopulta pandemian puhkeaminen sekä aktiivien ikääntyminen. Perinnekillan uuden ajan alkamisesta on kiittäminen nuorempien sukupolvien kiintymystä esipolviensa kotiseudun ja isänmaallisen toiminnan kunnioitukseen sekä uskoon valoisammasta tulevaisuudesta. Perinnekilta järjestäytyi 20.11.2025 ja valitsi itselleen uuden hallituksen. Yhdistyksen nimenmuutos vuosikokouksessa 2026 keskittää perinnekillan huomion alkuperäiseen ajatukseen - suojeluskuntahistoriaan - antaen näin suuresti arvostamamme lottajärjestön ja lottien asian, työn, kunnian ja perinteen vaalinnan historiallisen velvoitteen jatkumon Lotta Svärd Säätiölle ja Suomen Lottaperinneliitolle, jotka tunnustamme kunnioittaen yhteistyöjärjestöiksemme.

Viipurin Suojeluskuntapiirin perinnekilta ry toivottaa tervetulleeksi jokaisen suomalaisen, joka kokee kansallisen suojeluskuntahistoriamme asian säilyttämisen arvoiseksi; jokaisen, joka ei kiihkoile, vaan toteuttaa teoillaan ja kunnioittaa sanoillaan avointa, rehellistä historiankirjoitusta, ollen aina isänmaan asialla - suomalaiset, jotka muistavat ja kunnioittavat menneiden sukupolvien uhrivalmiutta ja veteraanien meille jättämää henkistä perintöä toimien aina itsenäisen ja vapaan Suomen hyväksi.

Vuosikokouksessa 2026 hyväksyttiin hallituksen esityksestä toimintasuunnitelma, jossa keskeisimmät tavoitteet ovat toiminnan vakiinnuttaminen, siitä tiedottaminen ja yhden vuosittaisen kansalaistapahtuman järjestämisen suunnittelun aloittaminen  sekä yhteistyön koordinoiminen maanpuolustuksellisten perinnejärjestöjen kanssa.

Lotta-Svärd

Lotta-Svärd oli 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Järjestö perustettiin tukemaan suojeluskuntia. Viipurin piirin alueen ensimmäinen Lotta-Svärd-yhdistys perustettiin 29.9.1919 Lappeenrantaan ja jo vuoden 1922 alkaessa Viipurin piirissä oli 43 paikallisosastoa. Piirin alueella toimi talvisodan alla vuonna 1938 yhteensä 56 Lottien paikallisosastoa sekä 280 kyläosastoa, joissa oli 10'940 toimivaa jäsentä ja 1'313 kannattavaa jäsentä, yhteensä 12'253 jäsentä.

Lotta-Svärd-yhdistysten määrä lisääntyi nopeasti ympäri maata. Helmikuussa 1921 lähetti Lotta-Svärd Keskusjohtokunta yhdistyksille kiertokirjeen kehottaen niitä järjestäytymään ja ryhtymään toimiin piirijohtokuntien valitsemiseksi. Helsingissä pidettiin 22.-23.3.1921 kokous, joka oli kutsuttu koolle Suojeluskuntain Ylipäällikön kehotuksesta ja jossa tilaisuudessa Viipurin alueen lottia edusti Maija Laurila. Kokous oli Lotta-Svärd-yhdistyksen perustava kokous. Kokous päätti pöytäkirjaan merkittäväksi seuraavan lauselman: Koska suojeluskuntain Herra Ylipäällikkö on lausunut päiväkäskyllä sen toivomuksen, että Lotta-Svärd yhdistykse erotetaan suojeluskuntain hallinnon alaisuudesta, päättää tämä piiriedustajain kokous, noudattaen tätä toivomusta, järjestäen toimintansa sen mukaan.

Lotta-Svärd yhdistyksen Viipurin piiri perustettiin 12 paikallisyhdistyksen edustajien saavuttua paikalle 5.3.1921. Edustajiaan lähettivät Enso, Johannes, Jääski, Kaukola, Kirvu, Käkisalmi, Lappeenranta, Luumäki, Ruokolahti, Säiniö ja Tienhaara. Piirijohtokunnan vakinaisiksi jäseniksi valittiin rouvat Saima Laurila Viipurista, Emmy Melart Lappeenrannasta, Bertha Hannikainen Jääskestä ja neiti Miina Sikio Viipurista sekä varajäseniksi rouva Greti Schröder Viipurista. ja neiti Elsa Lappalainen Luumäeltä. Piirijohtokuntaan tuli vielä sk-piiripäällikön määräämänä neiti Maiju Tammisto Viipurista. Kokouksen puheenjohtajana toimi Saima Laurila, joka myös valittiin piirijohtokunnan puheenjohtajaksi hoitaen tehtävää vuoteen 1927. Vuodesta 1928 puheenjohtaja toimi Kerttu Stenberg Käkisalmesta.

Rauhan tultua 13.3.1940 jäivät rajan taakse 41 paikallisosastoa. Virallisesti paikallisosastot lopettivat toimintansa lakkauttamiskokouksissaan vuoden 1940 aikana. Osa Viipurin piirin osastoista jatkoi jonkin asteisesti toimintaansa ns. Viipurin tynkäpiirinä. Yhteistä muistojuhlaa vietettiin Helsingissä 26.1.1941. Lottien Viipurin piirin lippu oli viimeisen kerran käytössä 19.5.1940 Lappeenrannassa siunattaessa 487 sankarivainajaa. Marraskuussa samana vuonna lippu luovutettiin Lotta Svärd Keskusjohtokunnalle. Virallisesti Viipurin piiri lakkasi 23.2.1941, jolloin sen paikallisosastot liitettiin uusiin piireihin: Saimaan, Suur-Saimaan ja Pohjois-Kymenlaakson piireihin.

Sotavuosien 1939–1944 aikana maamme lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella Neuvostoliiton vaatimuksesta. Saman kohtalon kokivat Suojeluskuntajärjestö, Akateeminen Karjala-Seura ja sadat muut liitot, piirit, osastot ja yhdistykset .

______________

Teksti pohjaa teoksiin "Vainotien vartijat, Etelä-Karjalan maanpuolustushistoria" Kalle Väänänen 1939 ja "Viipurin piirin lottien YH ja talvisota",  2007 toim. Hilda Laasonen ja Pertti Vuori ISBN 978-952-5200-62-1

Kartta: Karjalan Liitto ry